X




Voiko kotitreenillä kehittyä?

<p><br></p>






Elämässä voi tulla aikoja, ettei kuntosalille meneminen vain yksinkeraisesti onnistu; syynä voivat olla aikataulut, pienet lapset, rahatilanne, asuinpaikka tai vaikka koronapandemia. Tällöin kotitreeni on hyvä vaihtoehto salilla tehtävälle lihaskuntoharjoittelulle. Kotitreenaamisen esteenä saattaa kuitenkin olla ajatus, ettei kotitreeni voi olla kehittävää, että se on vain satujumppaa.

 

Kotitreeni kannattaa ohjelmoida siinä missä kuntosaliharjoittelukin. Mielikuvitusta saattaa tarvita hiukan enemmän kuin kuntosalilla, varsinkin jos kotitreenivälineitä on rajallisesti. Mutta jo kehonpainolla saa aikaiseksi raskaan treenin. Kokeilepa tehdä yhden raajan liikkeenä vaikka pistoolikyykkyä. Kotitreenivälineiden lisäksi kannattaa hyödyntää huonekaluja, esimerkiksi dipaten penkkien välissä toi soutamalla pöydän reunasta roikkuen. Lisäksi esimerkiksi kyykkyyn tai etunojapunnerrukseen saa mukavasti lisäpainoa pakkaamalla repun täyteen täysinäisiä juomapulloja tai kiviä. Voit yhdistää kahvakuulaa ja vastuskuminauhan käyttöä samaan liikkeeseen, jolloin saat lisättyä vastusta. Lisäksi esimerkiksi tempovariaatioilla saa lisätehoa liikkeisiin.

 

Juurikin mielikuvitus ja uudet liikevariaatiot voivat olla avain kehitykseen niiden tuodessa uudenlaista ärsykettä lihaksille. Kotitreenaaminen voi olla oiva kimmoke haastaa itsensä opettelemaan leuanvetoja tai vaikka yhden käden punnerruksia. Kotitreenillä voi hyvin saada tuloksia peruslihaskunnon (kestovoiman) kehittämiseen, painonpudotuksen tueksi, kestävyyskunnon kasvattamiseen, kiinteytymiseen ja tiettyyn pisteeseen asti voimatasojen nostamiseen. Tärkeintä on ohjelmointi, aikataulutus ja se, että keskittyy itse treeniin siinä missä esimerkiksi saliympäristössäkin.

 

Artikkelin on kirjoittanut Dieetti.fi-valmentaja Marianne Kankaisto


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Mitä elimistössä tapahtuu kun rasva palaa?

Kasvattaako saliharjoittelu miehekkäät käsivarret?








Loading...