X




Vegaanidieetin hyödyt






Dieetti – eli hallittu ruokavalio tai ruokavalio, jolla voidaan myös tavoitella painonpudotusta. 

Vaikka dieetti sanana viittaa mihin tahansa ruokavalioon, kansankielessä dieetti tavallisesti tarkoittaa sitä, että syödään vähemmän kuin kulutetaan, eli pyritään polttamaan rasvaa. 

Nykyisin erilaisia dieettejä on paljon. Monille vegaanidieetistä tulee varmasti mieleen pelkkä salaatin puputtaminen, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Omasta mielestäni hyvä dieetti on sellainen, jossa monipuolisesta ja maukkaasta ruuasta ei tarvitse tinkiä. Tällöin dieettaaminen on huomattavasti helpompaa, kun syö ruokaa josta nauttii.

 

Vegaanisesta dieetistä on mahdollista tehdä todella monipuolinen. Dieetti ei eroa paljoakaan tavallisesta vegaanisesta ruokavaliosta, jos perusasiat ovat ruokavaliossa jo valmiiksi kunnossa. Kun ateriat koostetaan sopivissa määrin tuoreista ja kuitupitoisista raaka-aineista, ruoka on ravitsevaa ja auttaa painonhallinnassa. Jokainen voi siis unohtaa sellaiset mielikuvat, että vegaaniruoka ei voisi olla maukasta ja monipuolista dieetilläkin. Vegaanisella dieetillä valmistettavilla ruuilla on kaikki edellytykset olla maukkaita ja vain mielikuvitus onkin rajana reseptejä toteutettaessa! Rohkaisenkin aina kokeilemaan omien suosikkireseptien muokkaamista vegaanidieettiin sopivaksi, sillä useimmiten se onnistuu vain pienellä fiksauksella. 

 

Olen kuullut usein puhuttavan, että vegaaniruokavalio tulisi kalliimmaksi kuin sekasyöjän ruokavalio. Tästä olen kuitenkin täysin eri mieltä. Syy tähän uskomukseen löytyy nimittäin prosessoiduista tuotteista. Kaupasta löytyy nykyään paljon vegaanisia tuotteita, jotka toimivat lihan korvikkeina ja ne tosiaan ovat kalliita. Niitä päivittäin kuluttamalla saa varmasti ison loven lompakkoon. Jos kuitenkin vertaamme näitä tuotteita esimerkiksi vegaanien peruspilareihin kuuluviin papuihin, huomaamme, että nämä prosessoidut tuotteet ovat moninkertaisesti kalliimpia. Pointtini tässä siis on, että kunhan vegaaninen ruokavalio toteutetaan järkevällä tavalla, niin myös hinta hupenee huomattavasti. Vegaanius voi jopa keventää ruokaan meneviä kuluja!

 

Vielä lopuksi haluan muistuttaa, että vegaanidieetin myötä lihateollisuuden tuotanto kevenee ja hiilijalanjälki pienenee. Vegaaniruokavalio on siis ympäristöystävällisempi verrattuna tavalliseen ruokavalioon. Joten ei muuta kuin banjot soimaan ja papuja hellalle!

 

Artikkelin on kirjoittanut Dieetti.fi-valmentaja Vege PT Jani Sassi


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Vegaanidieetin haasteet

Raikas aamuvihersmoothie







Loading...