X




Sekasyönti, joustava kasvissyönti, fleksitaarinen ruokavalio – you name it.






Sekasyönti, joustava kasvissyönti, fleksitaarinen ruokavalio – you name it. 

 

Idea on joustava ruokavalio, jossa lisätään kasvissyöntiä ja sitä kautta siis vähennetään lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Tätä ruokavaliota voi toteuttaa juuri kuten itse kokee parhaaksi. Voit esimerkiksi pitää ajanjaksoja, jolloin syöt pelkästään kasvisperäistä ruokaa tai sitten ripotella viikkoon tällaisia päiviä tai ottaa ohjelmaan vain yksittäisiä aterioita. Ruokavalion tavoitteena on monipuolisuus ja tasapaino, jossa ravintoa voi ottaa monesta eri lähteestä!

 

Aluksi ruuan valmistamisessa voi olla haasteita, kun alat ottaa mukaan ehkä ei-niin-tuttuja ruoka-aineita. Kannattaa siis aloittaa vaikka itselle tutuista resepteistä ja esimerkiksi korvata eläinperäinen proteiininlähde kasviperäisellä. Ruoanlaitto ei lopulta ole sen kummempaa kasviperäisillä tuotteilla kuin eläinperäisilläkään! Sekasyöntiin pääsee helposti mukaan myös valmennuksen kautta! Osaava valmentaja opastaa miten joustavaa ruokavaliota toteutetaan monipuolisesti ja ravitsevasti.

 

Nykyään ei enää ajatella, etteikö kasvisruokavaliosta tai vegaaniruokavaliosta saataisi tarvittavia ravintoaineita perusarkeen tai kovaan treeniin ja sitä kautta jopa huippu-urheiluun. Kasvikunnan tuotteista saamme tarvittavan määrän myös proteiinia, kun kasvisruokavalio koostetaan oikein, joten huoli lihan vähentämisen vaikutuksista on turhaa. Kannattaa kuitenkin tutustua aiheeseen tai ottaa valmennus ennen kuin muuttaa ruokavaliotaan kovin radikaalisti. 


Joustavaan kasvisruokaalioon siityminen ei ole vaikeaa. Jos on aikaisemmin tehnyt ruokaa monipuolisesti ja käyttänyt ruuanvalmistuksessa erilaisia tuoreita kasviksia sekä monipuolisesti värejä, ei voi ampua hirveästi ohi! Tähän kun sisällyttää vielä palkokasveja, täysjyväviljaa, pähkinöitä ja siemeniä, joita yhdistelemällä saadaan kaikki tarvittavat aminohapot ruokavaliosta (eli kattavasti proteiineja), ollaan jo oikeilla raiteilla. Oli syy mikä tahansa, kannattaa ruokatottumuksiaan laajentaa. Näin monipuolistat aterioitasi ja kevennät myös ruokateollisuuden taakkaa.

 

Artikkelin on kirjoittanut Dieetti-fi-valmentaja Jani Sassi


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Miten ylläpitää saavutetut tulokset?

Mitä kiinteytyminen tarkoittaa?

Tulosta ei tule sattumalta!








Loading...