X




Saavutettujen tulosten ylläpitäminen valmennusjakson jälkeen






Dieetin päättymisen jälkeen on äärettömän tärkeää noudattaa edelleen tarkkaa ruokavaliota, jotta saavutetut tulokset säilyisivät. Aineenvaihdunta hidastuu hieman dieetillä hetkellisesti ja jos ollaan pitkähkö aika oltu vähäisemmällä energiansaannilla kuin yleensä, niin nopea energiansaannin nostaminen voi vaikuttaa negatiivisesti elimistöön ja alkaa kertätä rasvaa. Jos kovan dieetin jälkeen heittää ruokavalion ranttaliksi, paino saattaa nousta rajustikin ylöspäin, koska elimistö ei pysty hyödyntämään saamaansa nopeasti nousevaa energiamäärää.

Energiansaannin määrää kannattaakin siis dieetin jälkeen nostaa hitaasti ylöspäin syklisesti, jotta tasapaino pysyy eikä tapahdu lihomista takaisinpäin. Ns. käänteinen dieetti, joka tehdään varsinaisen dieetin jälkeen, on monesti vielä raskaampi henkisesti kuin varsinainen dieetti. Kun hiilihydraatin määrää nostetaan, niin useimmiten näläntunne kasvaa jopa dieettiaikaa kovemmaksi. Myöskään aerobista liikuntaa ei kannata alussa paljoakaan vähentää. Sillä pidetään aineenvaihduntaa käynnissä.

 

Motivaatio treenaamiseen ja ruokavalion noudattamiseen voi monesti lopahtaa, kun dieetti on saatu päätökseen. Päämäärä tai tähtäin on saavutettu ja tiputaan tyhjän päälle. Joudutaan ehkä etsimällä etsiä syitä, joiden takia taas jaksaisi mennä kuntosalille tai viitsisi noudattaa tarkkaa ruokavaliota. Tällöin kannattaa miettiä kaikkia niitä dieetin aikaisia hyviä asioita, joista on saatu hyötyä arjessa jaksamiseen! Ruokavalion noudattaminen parantaa varmasti terveydentilaa, mistä on takuulla kaikille hyötyä. Veriarvot paranevat ja elimistö voi kaiken kaikkiaan paremmin ja olet huomattavasti pirteämpi. Treenit kohottavat kuntoa ja vahvistavat tukilihaksia, mistä on suora hyöty arjessa jaksamiseen ja esim. vanhuuden vuosille! Kuntosaliharjoittelu vahvistaa myös luustoa!

Sen sijaan, että miettisit miksi jaksaisit enää treenata ja syödä terveellisesti, kun tavoitekin on jo saavutettu, lannattaa miettiä kaikkia niitä positiivisia asioita, joita terveellinen elämä tuo tulleessaan! Pelkän kuurin sijaan kannattaa alusta asti asennoitua siihen, että itsestä huoletimisesta tulee elämäntapa, kunhan näitä tapoja aikansa harjoittelee. Monesti sitä pian huomaakin, että nämä tavat eivät ole enää pelkkää pinnistelyä vaan ne tulevat rutiinilla. Kun päästään tähän vaiheeseen, jää suorittaminen pois, asiat helpottuvat, eikä niiden suorittamisesta tule enää kannettua turhaa stressiäkään!

 

Valmennustiimimme tavoite onkin saada ihmiset noudattamaan ohjeistusta elämänsä kaikissa vaiheissa ja saavan niistä apua koko loppuelämäkseen. Ohjeita löytyy niin monenlaisia, että niistä kaikki saavat varmastikin suuren hyödyn ja pystyvät noudattamaan niitä monipuolisesti elämänsä varrella myös dieetin jälkeen.


All Inclusive -valmennus sisältää laajan valikoiman ruokavaliota ja treeniohjelmia!


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Miksi ruoat kannattaa punnita?

Voiko kotitreenillä kehittyä?

Miten se rasva oikein palaa?







Loading...