X




Miten ylläpitää saavutetut tulokset?

Lue artikkelista kuinka ylläpidät saavutettuja tuloksiasi!






Pitkäkestoisen painonpudotuksen kääntäminen pysyväksi painonhallinnaksi vaatii monesti jopa enemmän henkistä kanttia kuin itse painon pudottaminen tai dieettaaminen. 

Pitkän dieetin seurauksena keho on käyttänyt rasvavarastojaan energiaksi eli on oltu energiavajeessa. Tämän seurauksena aineenvaihdunta saattanut jopa hidastua, mikä on kehon täysin normaali selviytymismekanismi ja reaktio energiavajeeseen. Vaatii pitkäjänteistä työtä muuttaa kyseinen tila käänteiseksi, eli kiihdyttää aineenvaihduntaa ja samalla ylläpitää saavutettu ”kunto”. Elimistö ei välttämättä pysty käsittelemään nopeasti nousevia energiamääri., joten kovan dieetin jälkeen kannattaa pyrikiä nostamaan energiansaantia maltillisesti. Jos energiaa nautitaan reilusti yli todellisen tarpeen, se pyrkii muodostumaan rasvaksi.

Käänteinen vaihe kannattaa aloittaakin maltillisesti. Esimerkiksi kahden viikon syklityksellä hiljalleen lisätään hiilihydraatin määrää yhdelle tai kahdelle aterialle päivässä. Paino saattaa aluksi nousta hieman nesteen muodossa, mutta paino laskee varmasti takaisin, kun kroppa tottuu uuteen, kasvaneeseen energiansaantiin. Tässä kohtaa tarvitsee vain malttaa eikä säikähtää ja aloittaa uutta dieettiä. Kun elimistö on tottunut nostettuun energiamäärään ja paino laskenut takaisinpäin, voidaan hiilihydraatin määrää taas nostaa maltillisesti. Tätä samaa syklitystä voidaan jatkaa aina siihen asti, kunnes ollaan energiamäärien suhteen päivittäistä kulutusta vastaavassa määrässä, paino pysyy hyvin paikallaan ja olo on virkeä, jaksava ja treeni kulkee!

Jos olet lisännyt aerobisen liikunnan määrää dieetin edetessä rasvanpolttomielessä, niin voit käänteisen jakson aikana halutessasi laskea myös sitä syklisesti. Eli voit esimerkiksi joka toinen viikko pudottaa yhden aerobisen pois viikko-ohjelmastasi. Kaikkia aerobisia ei kannata jättää pois, vaan on hyvä tehdä esimerkiksi 1-3 tasasykkeistä aerobista lenkkiä viikkoon. Se pitää aineenvaihduntasi käynnissä ja parantaa fyysistä kuntoa.

Artikkelin on kirjoittanut dieetti.fi valmentaja Teemu Niemi.







Loading...