X




Miten saavuttaa tuloksia valmennuksen aikana






Valmennuksen aikana saavuttamasi tulokset riippuvat sinusta. Tulosta tulee tekemällä, eli loppupeleissä parhaatkaan ohjeet eivät toimi jos niitä ei noudata. Tulokset ovat siis kiinni omasta tekemisen tasostasi ja siitä löytyykö sinulta pitkäjänteisyyttä tekemiseen.


Me valmentajat pystymme varmasti antamaan jokaiselle ohjeet suorituskyvyn parantamiseen sekä avaimet terveellisen ja oikeaoppisen ruokavalion noudattamiseen. Eikä kyse ole vain dieetistä, vaan elämäntavasta. Dieetti.fi-valmennuksissa syödään ihan tavallista terveellistä ruokaa, jota kaikkien ihmisten tulisi syödä! Valmennuksessamme ei tuputeta erillisiä maagisia dieettiruokia, vaan ohjeistamme syömään ovat ihan jokapäiväiseen arkeen kuuluvaa ruokaa. Syödään siis oikeaa ravintoa, oikeaan aikaan, jotta saadaan rasva palamaan ja lihas kehittymään!


Valmennuksemme perustuu painonhallintaan oikeaoppisella ravitsemuksella, jolla pyrimme saamaan kehosta poltettua ylimääräistä rasvaa. Samaan aikaan treenaten kovaa, ilman, että treenitehoista joutuisi tinkimään! Tällä combolla saadaan aikaan tehokas rasvanpoltto päälle elimistössä sekä jopa kehitystä lihasmassaan!


Kehittyminen on mahdollista, vaikka oltaisiin miinuskaloreillakin, mutta tekemisen taso pitää olla laadukasta. Ennen uskottiin, ettei dieetillä voi kehittyä, mutta se on todistettu vääräksi jo kauan aikaa sitten. Moni alkaa panostaa treenaamiseen dieetillä aiempaa enemmän ja haastaa enemmän itseään kuin tavallisesti, eli dieettitreeneissä uskalletaankin siirtyä mukavuusalueelta epämukavuusalueelle. Tämä yhdistettynä oikeaoppiseen syömiseen, saa aikaan tilan, jolla kehitymme. Tärkeimmät asiat ovat treenata kovaa, jolloin rikomme lihaksen mikroskooppisella tasolla ja korjata tilannetta sitten ravinnolla yhtä vahvaksi tai vahvemmaksi kuin ennen treeniä. Lihas pyrkii aina rikkoutumisen jälkeen tulemaan vahvemmaksi kuin ennen. Tästä syystä kehitymme. Tähän kun lisäämme vielä sopivan määrän lepoa niin kehitys on taattua!


All Inclusive -valmennus sisältää laajan valikoiman ruokavaliota ja treeniohjelmia!


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Minkälaisia tuloksia voi saavuttaa Dieetti.fi-valmennuksella?

Voiko dieettiruoka olla kotiruokaa?

10 hyvää syytä aloittaa treenaaminen







Loading...