X




Miten saadaan vatsapalat näkyviin?

Vatsapalikoiden ulkonäköön vaikuttaa eniten kehon rasvan määrä, se miten kehon rasva on jakautunut kroppaan sekä vatsalihasten malli ja koko.






Vatsapalikoiden ulkonäköön vaikuttaa eniten kehon rasvan määrä, se miten kehon rasva on jakautunut kroppaan sekä vatsalihasten malli ja koko. Sanonta ”vatsalihakset tehdään keittiössä” on enimmäkseen totta, eli  ruokavaliolla on suuri merkitys.

Rasva kertyy erilailla eri yksilöillä ja siihen vaikuttaa muun muassa  genetiikka ja hormonaaliset seikat. Toisilla rasva kertyy ja pysyy  sitkeimmin pepun alla ja toisilla enimmäkseen esimerkiksi vatsan seudulla.

Valitettavasti varsinainen paikallista rasvanpolttoa ei tapahdu vaikka  kuinka nytkyttäisi päivästä toiseen satoja vatsalihasliikkeitä. Rasva palaa tasaisesti kehosta, tai yksilöllisesti ensin sieltä, mistä omalle genetiikalle on luontaisinta ensin luovuttaa rasvaa.

Toki vatsojen treenaaminen vaikuttaa niiden kokoon. Kun lihas kasvaa, se  tavallaan myös venyttää lihaksen päällä olevan rasvan laajemmalle  alueelle, jolloin vatsalihakset saattavat erottua paremmin rasvakerroksen alta. Suoran vatsalihaksen jännejuovan rakenne on hyvin  yksilöllinen, minkä johdosta toisilla on luonnostaan näkyvämmät  ”sixpack”-lihakset kuin toisilla.

Parhaiten vatsalihakset saa näkyville, kun dieettaa itsensä tarpeeksi  vähärasvaiseksi. Usein se vaatii jo äärimmäistä kireyttä erityisesti naisilla, joilla vatsalihakset eivät rakenteeltaan useasti ole niin isot ja näkyvät kuin miehillä.







Loading...