X




Miksi dieetti epäonnistuu?






Tähän artikkeliin olen koonnut kahdeksan erilaista syytä, joiden vuoksi dieetti voi epäonnistua. 

Siispä ennen kuin heität hanskat tiskiin dieettisi suhteen, niin kurkkaapa lista läpi, josko sieltä löytyisi avain korjausliikkeeseen! 

Syitä dieetin epäonnistumiseen voi toki olla muitakin, mutta tässä urani aikana yleisimmin esiinnnousseita tekijöitä.

 

1. Et ole tarpeeksi miinuskaloreilla. Keho toimii adaptiivisesti kaloreiden suhteen niin ylös- kuin alaspäinkin. Eli jos olet vain hiukan miinuksen puolella, niin paino ei välttämättä tipu / kropassa ei tapahdu muutosta, koska kroppa tottuu tilanteeseen nopeasti. Sama toimii myös toisin päin: vaikka syöt aavistuksen kulutusta enemmän, niin paino saattaa silti pysyä samana. Toiminnan taustalla on pitkälti se, että pienellä miinuksella keho hidastaa aineenvaihduntaansa ja pienellä plussalla, se tehostaa sitä. Tämän voi huomata esimerkiksi lämmöntuotossa (palelu / hikoilu) tai vaikka ylimääräisen ”heilumisen” lisääntymisenä / vähentymisenä.

 

2. Et ole pitänyt oikeasti tarkkaa kirjaa syömisistäsi. Et ole esimerkiksi ottanut huomioon toistuvia pieniä naposteluita ajatellen ”tämä on niin pientä, ettei vaikuta”. Et ehkä puntaroi ruokaasi ollenkaan, vaan luotat liikaa silmiisi tai puntaroit vain osan. Ajan mittaa silmäsi saattavat alkaa ”valehdella” ja annoskoot vaivihkaa kasvavat huomaamattasi. Saatat myös ajatella, että kyllä viikonloppuna voi ottaa rennommin. Mutta voi ollakin, että viikonlopun rentoilun takia viikkotasolla laskettuna et olekaan enää miinuksella kaloreissa.

 

3. Et liiku ollenkaan. Jos olet suurimmaksi osaksi ajasta täysin passiivinen, niin painonpudotuksen kannalta riittävän pieni ruokamäärä voi olla kohtuuttoman vähäinen. Kulutusta kannattaakin lisätä liikunnan avulla. Lisäksi lihaskuntoharjoittelun avulla pystyt ylläpitämään lihasmassaasi ja jopa kehittämään sitä dieetin aikana.

 

4. Unen vähäisyys ja kova stressi voivat hyvinkin vaikeuttaa rasvanpolttoa. Keho on jatkuvassa hätätilassa, pyrkien pitämään kaikesta saadusta ravinnosta kiinni, jotta selviäisi vallitsevasta ”taistele tai pakene” moodista. Kun keholle ja mielelle antaa hieman siimaa, niin tuloksiakin voi alkaa syntyä.

 

5. Edelliseen kohtaan liittyen voi olla, että olet pitkään syönyt ”liian” vähän ja treenannut ”liian” kovaa. Olet mahdollisesti myös jojotellut painosi kanssa pitkään. Näin olet ajanut kroppasi niin sanotusti tilttiin. Tällöin järkevintä on keskittyä syömään säännöllisesti ja nostaamaan terveellisen ruuan määrää hiljalleen (yleensä hiilihydraatteja tarvitaan lisää). Parhaimmillaan ajan kanssa nostettu kalorimäärä laittaakin kropan toimimaan ja painokin alkaa pudota.

 

6. Et ole antanut dieetille tarpeeksi aikaa. Tulokset eivät tule parissa yössä, eihän se painokaan ole yleensä noussut yhtäkkiä. Sitä paitsi, jos olet dieetin alettua ruvennut liikkua enemmän ja etenkin jos lihaskuntotreenit ovat tulleet mukaan, niin paino voi jopa nousta alkuun, koska nestettä kertyy lihaksiin.

 

7. Olet tehnyt liian rajun muutoksen vanhoihin tapoihisi. Yrität oppia liian monta uutta asiaa samanaikaisesti. Tällöin et pysty omaksuumaan uusia asioita omiksi tavoiksesi rutiinitasolle asti, vaan houkutus palata vanhaan on liian suuri. Uuden tavan oppiminen voi viedä pitkänkin aikaa, joten joskus voi olla paikallaan opetella asioita yksi kerrallaan.

 

8. Tutkimusten mukaan sosiaalisella tuella on erittäin suuri merkitys painonpudotuksen onnistumisessa. Kerro siis muutoksestasi läheisillesi, ja voit vaikka pyytää heitä kannustamaan sinua ja auttamaan heikkoina hetkinä. Karsi ympäriltäsi negatiiviset ihmiset, jos vain mahdollista.

 

Artikkelin on kirjoittanut Dieetti.fi-valmentaja Marianne Kankaisto


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tulosta ei tule sattumalta

Miten ylläpitää saavutetut tulokset?







Loading...